torstai 18. kesäkuuta 2009

Muotokuvausta

Olen jo jonkin aikaa yrittänyt saada vaimoni suostumaan kuvattavaksi ja vihdoinkin hän suostui:) Juhlan aika! En ole oikeastaa ottanut varsinaisia kasvokuvia vielä kenestäkään muusta kuin itsestäni, mutta se on käytännössä aika hankalaa, koska minulla ei ole kaukolaukaisinta, joten joudun pelaamaan ajastimen kanssa jne. Vaimoni tosiaankin suostui kuvattavaksi ja olen oikeastaan varsin tyytyväinen lopputulokseen, joka on nähtävissä alla:



Käytin aika paljon aikaa siihen, että mietin millainen tausta olisi paras kuvalle. Ensin kokeilin käyttää taustana kohtalaisen tummaa taulua, mutta se käytännössä hävitti vaimoni hiukset taustaan. Toiseksi kokeilin beigen väristä seinäämme, mutta se oli taas tylsä. Lopuksi laitoin toisen salaman kohti seinää ja kiinnitin siihen punaisen geelin. Kuten lopputuloksesta saattaa nähdä, seinä on varsin "villin värinen". Käytin kuvaamiseen siis seuraavanlaista valaistussettiä:



Kuten valaistuskuvasta voi huomata, niin punaisen ja beigen alueen välinen ero on aikamoinen ts. beige olisi ollut taustana varsin tylsä. Kokeilin aluksi myös käyttää heijastava varjoa kasvojen valaisemiseen, mutta en vain saanut sitä toimimaan kunnolla. Tai sitten en vain osannut, joten päätin käyttää "läpiammuttavaa" varjoa. Sillä sain valaistua kasvot paremmin, tasaisemmin.

Lähietäisyydeltä ja sisätiloissa kuvattaessa, ei salamoiden tehojen tarvitse olla täysillä vaan käytin sekä sb-28 että Vivitar 285HV:ssä tehoa 1/16. Sen voisin vielä mainita tässä yhteydessä, että muutamalla geelillä ja parilla salamalla saa aika helposti improvisoitua erilaisia taustoja. Hyvä esimerkki esim. geelien ja vesilasien käyttämisestä taustan luomiseen on nähtävissä täältä.

Setuppikuvasta voi muuten nähdä hyvin valkotasapainon merkityksen eri valaistuslähteillä. Katosta roikkuvissa pallolampuissa on normaali hehkulamppu, jolloin kyseinen valo on oranssimpaa/keltaisempaa kun taas salamoista tuleva valo on valkoista. Ymmärtääkseni tämä johtuu siitä, että kameran WB oli asetettu salaman WB-asetukseksi. Tilanteissa, joissa kohde valaistuu osittain esim. hehkulampuista tulevasta valosta olisi hyvä käyttää värikorjausgeeliä salamassa, jolloin kaikki valaistuksessa käytetty valo on "saman väristä". Hehkulmappujen kohdalla kyseinen korjausgeeli on (muistaakseni) oranssi ja loisteputkien kohdalla käytetään vihreää korjausgeeliä. Jos olet kiinnostunut erilaisista väri- ja korjausgeeleistä, niin itse ostin setit flashgels.uk:sta mielestäni edullisesti.

Kokeilin itse kuvan sommitelussa muutamaa yleisesti tunnettua perusjuttua:
  • Kuvasta saa yleensä paremman kun kuvattava katsoo suoraan kameraan.
  • Klassinen lisäys kuvaan on käden ottaminen mukaan ts. käsi toimii pienenä mausteena kuvassa.
  • Käyttämällä "Rule of Thirds" -sääntöä kuvan sommittelusta tulee yleensä toimivampi
  • Käyttämällä Rule of Thirds -säännön pisteiden välisiä diagonaalilinjoja, kuvan saa hieman "erilaiseksi". Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että otin kuvan hieman vinoon, jolloin sen poikki kulkee linja Rule of Thirds -säännön pisteiden välillä diagonaalisesti (ei vaaka- tai pystytasossa olevien pisteiden välillä). Ehkä ei aivan, mutta yritys on ainakin siihen suuntaan.
Kyllä näissä hyväksitodetuissa säännöissä taitaa piillä jokin totuus. Jos sinua kiinnostaa potrettikuvien ottaminen tai valaistuksen opettelu voin suositella seuraavaa kirjaa: "Digital Portrait Photography and Lightning" eikä sitä ole hinnallakaan pilattu eli maksaa alle 20$.

Pitäisi varmaan itsekin lukea kyseinen kirja uudestaan...

perjantai 12. kesäkuuta 2009

Kehän promokuvat

Kävin siis tänään kuvaamassa Kehälle promokuvia ja kyllähän sitä jonkinlainen setti tuli tehtyä. Kuvia löytyy Flickr:istä, mutta mennäänpä itse asiaan. Vaikka mielestäni suunnittelin homman hyvin etukäteen, niin aina voi asiat tehdä paremmin. Yhtenä ajatuksena oli mennä kuvamaan Ruissalon kansanpuistoon ja siellä olevalle aallonmurtajalle, mutta paikalle päästyäni huomasin, osan siitä olevan veden alla:) No onneksi olin paikalla hieman ennen Kehän poikia ja ehdin katsoa paikat läpi, joten löysin uudet kuvauspaikat.

Ensimmäiseksi kuvauspaikaksi valitsin Aurinkoravintolan seinän. Mielestäni siitä sai hienon taustan kuvalle kaikkien yksityiskohtien kanssa.



Ostin työkaverilta pari päivää sitten uuden linssin.. Uuden ja uuden:) Eli minulle uuden Zenitar-M2,8/16 fisheye:n jonka saa liitettyä M42 adaptorilla Canon EOS -kameroihin ja kokeilinkin sitä kuvauksissa. Tosin täyskennolla siitä saisi enemmän efektiä irti.. Ja kuten kuvista huomata saattaa ehkä leikin sen kanssa liikaakin, mutta mielestäni se toimii tämän tyylisissä kuvissa aika hyvin.

Toiseksi kuvauspaikaksi valitsin lammasaitauksessa sijaitsevat "oudot puut". Idea oli mielestäni ok, mutta toteutus ei vain toiminut kovin hyvin. Aluksi ajattelin, että laitan Vivitarin osoittamaan ylös puihin (poikien taakse) ja sb-28:n snootilla varustettuna osoittamaan poikia, mutta nämä kuvat eivät vain onnistuneet. Toisessa yrityksessä käytin sateenvarjoa snootin sijaan ja alla on nähtävissä lopputulos:



Lopputulos ei ole mielestäni kovinkaan kummoinen, mutta onhan sekin sentään "kuva". Kolmas kuvauspaikka tuli mieleen matkalla Ruissaloon johtavalle sillalle, eli D-piste ns. rekkojen tankkauspaikka. Tältä paikalta sainkin muutaman ihan kivan kuvan ja jopa pientä sanaleikkiä "Shell"-sanan kanssa:) Vieläkin jaksoin leikkiä Zenitarin kanssa...



Viimeinen kuvauspaikka olikin jo suunniteltu paikka, eli sillan alapuoli. Sieltä sainkin kivoja kuvia. Tosin pojat alkoivat jo selvästi olla väsyneitä tässä vaiheessa ja heitä oli vähän hankala saada pysymään kuvattavana:) Näistä kuvista "Gimppasin" sillan sivuilta näkyvät turhat yksityiskohdat pois kuten D-piste, jolloin kuvista tuli hieman eheämpiä kuin ilman muokkausta:



Kuvaussessio meni mielestäni hyvin ja uskon, että Kehä:kin on tyytyväinen lopputulokseen. Mikään laite ei hajonnut, eivätkä akut loppuneet kesken ja melkein sain kuvattua kaikissa niissä paikoissa, joissa suunnittelinkin kuvaavani. Vaikka olen yleisesti ottaen kohtalaisen tyytyväinen päivään, niin siltikin on asioita, joita pitää vielä harjoitella. Eli valaistus on yksi iso asia ja toinen on tietenkin kameratekniikka sekä kuvien sommittelu ts. vähän kaikkea.

torstai 11. kesäkuuta 2009

Huomenna Kehää kuvaamaan..

Laitoin jokin aika sitten ilmoituksen Muusikoiden.net:iin, että ottaisin bändeistä kuvia ilmaiseksi, jotta saisin harjoitusta kuvaamisen suhteen. Minuun ottikin yhteyttä laitilalainen punk-rock-bändi Kehä ja sovimme, että menemme huomenna (perjantaina) Ruissaloon ottamaan kuvia. Viimeksi kirjoitin tänne kuinka hommat menivät hieman metsään skeittikuvia ottaessa, mutta nyt olen valmistautunut mielestäni hyvin. Eli alla on check-list huomista varten:


  • Lähetin Kehän pojille linkkejä muutamiin mielestäni "heidän oloisiin" kuviin ja kyselin, että ovatko ne jotain sellaista, mitä he haluavat. Näin pystyin suunnittelemaan etukäteen, mitä mahdollisesti tulen tekemään. Tosin eihän lopputulosta voi tietää vielä:)
  • Akut on ladattu kamerasta, salamoista, radiotriggereistä ja käyn vielä huomenna ostamassa kaksi pakettia paristoja backupiksi
  • Otan mukaan myös repun, jonne laitan muutaman tiiliskiven. Kyseessähän on saari, jonne olen menossa kuvaamaan, joten siellä voi tuulla ja ständit pitää saada pysymään pystyssä varsinkin, jos käytän varjoa.
  • Mietin etukäteen vaihtoehdot kuvauspaikoiksi. Tiedän jopa missä suunnassa Aurinko on kuvaushetkellä, joten olen ainakin vähän suunnitellut asioita etukäteen. Koskaan ei kuitenkaan tiedä, mitä käytännössä tapahtuu ennen kuin on paikan päällä.


Eli toivottavasti kaikki tarvittava on mukana ja saan edes yhden hyvän kuvan aikaiseksi. Tämähän on oikeastaan ensimmäinen kerta kun saan kuvata ihmisiä, jotka tulevat varta vasten kuvattaviksi. Tosin tällaisissa tilanteissa ei tarvitse hosua ja sanoa ihmisille: "Koita nyt kestää vielä hetki" jne...

Kirjoittelen tänne taas kun minulla on kuvia näytettävänä. Toivottavasti...

lauantai 6. kesäkuuta 2009

Olohuonetta kuvaamassa

Vaimoni sisko on ollut järjestämässä Olohuonetapahtumaa, joten kävin pyörähtämässä siellä tänään. Koska kyse on taidetapahtumasta ajattelin, että sieltä voisi saada hauskoja kuvia. Tämä reissu oli tietyllä tavalla ensimmäinen "julkinen" kuvausreissuni, koska menin ihmisten joukkoon strobistikamoilla. Sainkin jonkin verran ihmettelijoitä kun kasasin salamaständejä, mutta ihmiset (ne muutamat) olivat ihan positiivisesti hommassa mukana kuvauslupaa kysyessäni. Seuraavassa muutama kuva "kaupunkiseinän" maalaajista.



Muutaman kokeilun jälkeen päädyin ottamaan yllä olevan kuvan pikku tytöstä, joka maalasi siskonsa kanssa seinää. Mielestäni tässä kuvassa sommittely seuraa kultaista leikkausta, joten kai siinäkin on jokin totuus taustalla. Toiseksi otin kuvan Mikasta, joka on amerikan-suomalainen ja maalasi San Fransiscon "Hippikarhua" jo toista päivää.



Strobistiläppää: Molemmissa kuvissa käytin sb-28 kameran vasemmalla puolella ja oikealla puolella oli Vivitar 285HV varustettuna vihreällä geelillä ja suunnattuna hieman kaupunkiseinää kohden.

Olohuonetapahtuma vaikutti mielenkiintoiselta, mutta harmi vain, että ilmat eivät tänä vuonna oikein suosineet sitä. Järjestäjät olivat nähneet paljon vaivaa, joten toivotaan, että heidän mielestä tapahtuma onnistui.

Skeittareita kuvaamassa

Vanhana skeittaajana minua kiinnosti kokeilla millaisia kuvia saisi skeittaajista ja päätinkin lähteä kokeilemaan onneani Kupittaan skeittiparkkiin. Homma ei kuitenkaan mennyt ihan putkeen. Olin jotenkin siinä uskossa, että salamoiden akut olisiva ladattuina, mutta muutaman kuvan otettuani huomasin, että akut olivat aivan finaalissa. Minun piti siis lähteä ostamaan paristoja ja vettäkin alkoi satamaan..



Takaisin asiaan siis. Skeittamisen kuvauksessa on mielestäni hankalaa se, että itse temput tapahtuvat useimmiten alle sekunnissa, joten kuvan ottaminen oikealla hetkellä on aika haastavaa ts. kuvia saa yleensä ottaa useita ennen kuin onnistuu. Tässäkin varmaan auttaisi kokemus, mutta sitähän olen vasta hankkimassa, joten tein hommaa vähän yritys-erehdys-meinigillä. Onnistumista voisi auttaa myös se, että ottaa kuvia ns. "jatkuvalla kuvauksella". Toisena ongelmana on se, että minulle on aina ollut jotenkin hankalaa kuvata liikkuvaa kohdetta onnistuneesti siten, että kuvasta tulee tarkka. Skeittaus/urheilukuvissa tämä on aika oleellinen osa, jotta kuvaa voisi sanoa onnistuneeksi.

Canon EOS 30D manuaalia tutkiessani nyt illalla, mikä olisi tietenkin pitänyt tehdä ennen kuvausreissulle lähtöä, huomasin että ainakin seuraavilla asetuksilla voi parantaa lopputulosta kuvattaessa liikkuvaa kohdetta:

  • Valitse "Menu"-valikosta "Kuva-asetukset" ja sieltä esim. "Standardi". Minulla oli jostain syystä jäänyt siihen valituksi "Todellinen", jolloin kuvalle ei tehdä ohjelmallista tarkennusta.

  • Käytä ennakoivaa tarkennusta. Tästä asetuksesta en ole aivan 100% varma, koska käytin sitä kyllä osassa kuvia, mutta mielestäni juuri näissä kuvissa oli ongelmia tarkennuksen suhteen. Myös manuaalisen tarkennuksen käyttäminen voisi olla ehkä hyvä vaihtoehto, jos tietää etukäteen sopivan kohdan, jota voi käyttää tarkentamiseen. Tämä ei ole tietenkään aina mahdollista.

  • Älä käytä liian isoa aukkoa (pientä f-arvoa). Mielestäni onnistuneimmat, eli tarkimmat kuvat olivat niitä kuvia, joissa en käyttänyt esim. aukkoa 4.5-5.6 vaan esim. aukkoa 9. En ole kyllä tästäkään aivan varma.

Todennäköisesti vika on kuitenkin eniten kuvaajassa ja kokemattomuudessä, eikä kameran asetuksissa.



Mitä tulee itse kuvaamiseen, niin huomasin, että skeittikuvista saa huomattavasti vaikuttavampia, jos kuvakulma on alhaalta ylöspäin. Tällöin "pikkutemput" näyttävät massiivisemmiltä ja korkeammilta. Tämä on hyvin nähtävissä yllä olevassa kuvassa, jossa skeittaaja on vain n. 50-70cm ilmassa. Kuva on mielestäni muuten ihan ok, mutta sekin on täysikokoista versiota tarkastellessa hieman epätarkka.

Strobistiläpät seuraavaksi, eli yllä olevissa kuvissa käytin taas apuna kahta salamaa eli sb-28:ia ja Vivitar 258HV:tä. Loput kuvista on nähtävissä Flick:ssä Skateboarding-setissä.

Seuraavassa "lessons learned" tältä kuvausreissulta:

  • Varmista, aina ennen kuvausreissulle lähtöä, että varaparistot ovat mukana.
  • Varmista, aina ennen kuvausreissulle lähtöä, että kännykässä on akkua. En pystynyt ottamaan kavereiden yhteystietoja ylös koska ei kännykästä oli akku loppu, eikä kenelläkään ollut paperia ja kynää mukana ts. ota aina myös paperia ja kynää mukaan.
  • Varmista, että kameran kaikki asetukset ovat sopivia juuri siihen kuvaustilanteeseen.
  • Harjoittele, harjoittele ja harjoittele. Hyväksi kuvaajaksi ei tulla ilman harjoitusta.